Sateista vaihteeksi

Pilvinen sunnuntaiaamu. Yöllä sateli vettä hiljakseen ja vieläkin ripsii joitakin pisaroita. Eilisen patikoimisen jälkeen pohjelihakset ovat hiukan jäykät. Taitaa tulla lepopäivä tästä päivästä.

Katsoimme uutisia eilen illalla. Brisbanessa oli ollut voimakas trooppinen ukkosrintama, joka oli tullut tosi yllättäen. TV:ssä näytettiin, kuinka tuuli riepotti puita ja sateenvarjoja. Torin kojut olivat ihan mykkyrällä ja puita oli kaatunutkin. Oli varjelusta, että emme olleet siellä paarustamassa laukkujemme kanssa. Kiitos esirukouksista!

 

Patikoimassa

Lähdimme tänä aamuna patikkaretkelle, kun satuimme heräämään kohtalaisen ajoissa (ennen kuutta) ja näytti tulevan puolipilvinen päivä. Noin kuuden kilometrin kävelyreitti kiertää luonnonsuojelualueella.  Alkumatkalla polku nousi aika jyrkästi, mutta luonnonkivistä rakennettua portaikkoa oli kohtalaisen hyvä nousta. Yksi urhea tukevahko mies meni ensin edellämme, mutta hän pysähtyi istuskelemaan. Nuori mies kahden koiran kanssa tuli vastaan. Muita ei polulla näkynyt. Maisemat olivat hienoja. Pieniä liskoja vilisti kivillä, muita eläimiä ei näkynyt, paitsi lintuja tietysti.

Merkitty reitti päättyi asfalttitiehen pikkukylään ja matkaa oli enää noin kilometri. Sitten tulikin tietyö ja ystävällinen nainen sanoi, että tietyön vuoksi ainut mahdollinen kävelyreitti eteenpäin on patikkareitti tuossa tien toisella puolella. Siis taas kipuamaan mäen rinnettä ylös ja alas! Kun pääsimme polulta taas tielle, liikennettä ohjannut nainen kysyi: ”Did you have a nice walk? (Oliko mukava kävely?)”. Jalkoja väsytti, hiki virtasi ja matkaan oli mennyt kolmisen tuntia. Ihan mukava kävely!

 

 

 

Tuijotuskilpailu

Istuskelimme verannalla aamulla Raamattua lukien ja jutellen . Kaksi tikkkujalkaista kahlaajaa asteli arvokkaasti nurmella meitä kohden. Ne pysähtyivät noin kolmen metrin päähän minusta. Siinä tuijotimme toisiamme vakavina puolin ja toisin. Hain kameran ja napsin kuvia. Tuijotuskisa jatkui edelleen. Noin viiden minuutin päästä linnut kyllästyivät ja astelivat syrjemmälle höyheniään rapsuttelemaan. Näillä linnuilla on karmean kova ääni, huuto on vähän kuin kuikan.

 

 

Lomailua

Taisi olla vähän univelkaa meillä molemmilla: illalla nukahdimme kymmenen jälkeen ja aamulla heräsimme varttia vaille kahdeksan. Minä heräsin tosin yöllä pari kertaa, kun lintujen räkätys kuului avonaisen vessan ikkunan ja säleoven kautta. Joel ei herännyt siihenkään. Lähdimme kävelylle puoli kymmenen tienoilla. Löysimme pitkän tyhjän hiekkarannan, jossa toisessa päässä oli uuden näköinen vessarakennus, lasten leikkikenttä ja puiden alla pöytiä/penkkejä. 

Kookaburra (naurulintu)

Mangnetic Islandin lautat

 Kävelimme rannan toiseen päähän ja takaisin. Vesi oli korkealla, emme jääneet rannalle vaan istuskelimme varjossa vähän aikaa ja otin valokuvia. Puoli kahdentoista aikaan kävelimme takaisin. Siesta-aikaan olimme sisällä, kun aurinko on niin polttava. Meidän on tarkoitus lomailla kaksi viikkoa tällä saarella, joten voi olla, että kovin kummoista kertomista ei ihan joka päivä ole...

Mangnetic Islandilla

Kysyimne tietä vuokra-asuntoomme rannan infotätiltä. Hän sanoi, että linja-auto lähtee tuosta ulkopuolelta, matkaa on noin 900 m. No, linja-auto oli ehtinyt jo mennä ja seuraavasta ei ollut tietoa. ”No worries, mate!” Mehän raahataan laukkuja aina, kun mahdollista! Nuori perhe istuskeli yksillä portailla, paikallisia. Mies lähti ystävällisesti viemään meitä huoneistomme ovelle, olisi kantanut laukkuanikin, mutta sanoin, että tämähän minulta sujuu, no worries, mate. Tuota lausetta täällä kuulee aika usein ja asenne näyttää tarttuvan.

Kävimme ruokakaupassa, ensin tietysti kysyimme, mistä sellaisen löytää. Ei ollut kaukana, mutta hiki tuli pelkässä kävelyssä iltakuuden tienoilla. Nyt aurinko on jo laskenut ja verkko-oven lävitse virtailee raikkaampaa ilmaa. 

Townsvillessä

Heti junasta ulos astuessamme huomasimme, että lämpöä on enemmän, kuin Brisbanessa, ehkä noin 30-32 astetta. Haimme laukut junan etupäästä ja kysyin infosta tietä lauttasatamaan. Nainen sanoi että ottakaa taksi, se maksaa 10 dollaria. Tai bussillakin pääsee. Matkaa on noin 2,5 km.

Koska meidän piti joka tapauksessa ostaa jotain syötävää, päätimme lähteä kävelemään lauttasatamaan, kun tiesimme, missä päin sen pitäisi olla ja ostaa ruokaa matkalla. Oli vähän hikinen urakka, mutta suomalaisella sisulla ja vesipullon avulla selvisimme. Aikaahan meillä oli. Lautta keikkui aika tavalla 8 kilometrin matkalla tänne saareen. 

Sunlander-junassa

Tiistai-aamuna (13.11.) tavarat kasaan, avaimet siivoojatytölle ja junalla Brisbaneen. Sunlander-niminen juna lähti 13.25 jurraamaan pohjoiseen kohti Cairnsia (1711 km). Townsvilleen tosin oli matkaa vain 1363 km, siellä jäisimme pois. Juna oli pitkä! Eteemme istui perhe, jossa oli kaksi lasta, tyttö ehkä parivuotias ja poika 6-8 kk. Vanhemmat olivat tosi kärsivällisiä vilkkaiden lasten kanssa. Isä näytti kantavan lastenhoidosta melkein enemmän vastuuta, kuin äiti.

Juna kulki mielestäni jonkin verran hitaammin, kuin Suomessa, välillä melkein kävelyvauhtia, kun rataa oli korjattu. Pysähdyksiä oli aika usein ja asemia lähestyttiin varovasti joten maisemia ehti katsella. Näin yhden kengurun metsikön laidassa illalla ja Joel näki vallabeja tai kenguruja hyppimässä pusikossa keskiviikkoaamuna.

 Sokeriruokoviljelyksiä

 Tällaista maisemaa sai katsella aika monta kilometriä

 Vesilammikoitakin oli matkalla

 Ilmastointi oli tosi tehokas. Onneksi olin ottanut käsimatkatavaroihin lisävaatetta (muut tavarat luovutimme matkatavaravaunuun). Nukahtelimme ja heräilimme aina välillä.  Juna oli Townsvillessä keskiviikkona klo 11.50.