Yhä Adelaidessa

Adelaidessakin on ilmaista joukkoliikennettä: bussit kiertävät kaupunkia ympäriinsä T-paidan muotoista reittiä. Meidän hotellimme on vasemman hihan alareunassa.  Olemme ajaneet nyt sekä myötä- että vastapäivään koko reitin ja lisäksi pätkiä molempiin suuntiin. Kun lämpöä on 36 (keskiviikkona) tai 41 (torstaina), on aika mukava istua ilmastoidussa bussissa. Tosin ei kävellessäkään niin kauhea hiki tule, kun kuuma tuuli kuivaa sen.

 Täällä on aika paljon vanhoja koristeellisia rakennuksia. Kirkkoja on paljon. Erehdyin luulemaan pääpostiakin kirkoksi, kun se näytti niin kirkolta kellotorneineen. Kaupungintalokin on kuin kirkko. Puistot ympäröivät keskustaa joka puolelta. Torrent-joki on kaukaa katsottuna kaunis, mutta vesi on niin saastunutta, että veden koskettamisestakin varoitetaan. Linnut eivät näköjään osaa lukea, tai sitten levä ei niitä haittaa.

 

 

 

Adelaideen

Kirjoittelen tätä junassa. Lähdimme Melbournnesta aamukahdeksan tienoilla jyskyttelemään kohti Adelaidea,  825 kilometriä. Alkumatkasta oli pari tuttua kaupunkia, Ararat ja Horsham, jossa olimme olleet  auton kanssa. Minun kelloni on nyt kymmenen minuuttia yli kolmen. Kuulutuksen mukaan täkäläinen aika on puoli tuntia vähemmän, joten täytyy siirtää kelloa.

Hauska juttu: menimme Melbournessa keskustaa kiertävään ilmaiseen ratikkaan. Hämmästyimme, kun huomasimme tutun uusiseelantilaisen perheen siellä. He olivat samassa konferenssissa kuin me ja juttelimme kerran ruokapöydässä. Hekin olivat jääneet lomalle Melbourneen.

Junan pitäisi olla Adelaidessa kuuden tienoissa. Täytyy etsiä info, josta toivottavasti saamme kartan, jonka avulla selviämme hotellille. Minulla on kyllä netistä tulostetut ohjeet, mutta kartan kanssa se on helpompaa.

 

Melbournessa

Konferenssin loputtua bussi vei meidät Tullamarinen lentoasemalle ja toinen kiidätti Melbournen keskusrautatieasemalle, josta saadun hyvän kartan avulla tassuttelimme motelliin. Matka ei ollut pitkä. Hyvin nukutun yön jälkeen kävimme aamulla valtavassa Queen Victoria Market –basaarissa ostamassa hedelmiä.

Lähdimme sitten varaamaan rautatieasemalta junalippuja. Siinä tulikin pieni mutka matkaan. Melbournesta Adelaideen onnistui hyvin, mutta selvisi, että aikataulut ovat muuttuneet:  Ghan -juna Alice Spirngsiin ei kuljekaan enää 20.1., kuten netissä kerrottiin. Menemme siis lentäen. Onneksi on tämä netti, mistä voi ostaa lentolippuja.

Täällä kiertää ilmainen ratikka keskustan ympäri. Istuimme äsken sen kyydissä yhden kierroksen. Kävimme myös Harbour Townissa katselemassa vaate-ym. myymälöissä alennusmyyntejä. Emme ostaneet mitään, koska matkalaukut ovat ennestään täynnä.

Flagstaff -puistossa oli rumpuorkesteri:

 

SuperCamp

Viimeiset autopäivät sujuivat totuttuun tapaan. Jännitin vähän, miten löydämme Melbournen pohjoispuolelle Apollon luovutuspaikkaan 7.1. Navigaattori ei huolinut sitä katuosoitetta, joka luki paperissa, mutta onneksi siinä luki myös, minkä kadun kautta sinne ajetaan. Se katu kelpasi navigaattorille. Löysimme sitten oikeaan paikkaan ihan helposti. Tuulilasin kivenjäljestä velottivat 225 AUD. Se oli mielestämme kohtuuhinta.

Apollon toimistohenkilö tilasi meille taksin, jolla ajoimme Tullamarinen lentoasemalle, jossa Creation Ministriesin ihmiset olivat vastassa ja ohjasivat bussiin, jolla menimme Phillip Islandille. Oli kiva istuskella bussin kyydissä kahdeksankaistaisella moottoritiellä ilman mitään paineita.

Tämä konferenssi on nyt puolessa välissä. Aika paljon olen luennoista ymmärtänyt, vain yksi oli liian vaikeaa kieltä, mutta myös vanhahko herrasmies ruokapöydässä sanoi, että ei hänkään ymmärtänyt. Kieli oli niin akateemista.

Olen saanut harjoitella englannin puhumista täällä aika tavalla, varsinkin sen jälkeen, kun erään luennon alussa pyydettiin eri maista tulleita seisomaan. Jollakin oli naapurina suomalainen, erään sisko oli suomalaisen kanssa naimisissa ja he olivat reppureissulla käyneetkin Hämeenlinnassa.

Kävimme kävelemässä väliajalla metsässä kävelyreitillä. Näimme pari vallabia. Pyöräilijä pysäytti meidät ja varoitti, että hän oli melkein ajanut Copperhead -käärmeen yli tullessaan. Kun kävelimme eteenpäin, se oli vieläkin siinä polulla. Heitimme puunkappaleen, käärme luikerteli heinikkoon ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kookaburra kukerteli kesälauluaan ja päästi aika lähelle kuvaamaan.

 

Pyreneillä ja Lake Victorian rannalla

Beaufortista koilliseen kulki matkamme tänään. Kukkuloita, istutettuja metsiä ja valtion omistamaa eukalyptusmetsää, viiniviljelyksiä, pieniä vehnäpeltoja ja laitumia kukkuloiden rinteillä.

Avoca-nimisessä kaupungissa ei ollut leirintäaluetta, joten ajoimme hiukan eteenpäin Maryborough -nimiseen vähän isompaan kaupunkiin. Täällä leirintäalueita on kaksikin. Missasimme toisen alueen, joka on noin 2 kilometrin päässä keskustasta. Aoimme vielä kilometrin ja löysimme tämän alueen, joka on samalla motelli. Onneksi niin, sillä tässä kuuluu nettiyhteys hintaan.

Tänään on ollut pitkästä aikaa kuumaa. Säätiedotuksen mukaan lämpötila yöllä on 23 ja päivällä 41. Tuuli kuivattaa hien, joten olo ei ole niin hankala kuin pohjoisessa, jossa ilma on kosteaa.

 Kävimme äsken kiertämässä Lake Victorian. Joel on viimeksi ollut Victoria-järven rannalla 22 vuotta sitten, eri maanosassa kylläkin. Kaunis pikkujärvi tämä Victoria kauempaa katsottuna, mutta vedessä oli kaikenlaista törkyä. Hanhet eivät siitä piitanneet, vaan marssivat peräkanaa veteen.

 

Siivousta

Keskiviikkona ajelimme Penhurstista pikkuteitä, etsimme leirintäaluetta. Pelloilla oli vehnän puinti menossa.  Vasta kolmannesta kylästä löysimme hyvän ja halvan alueen pienen järven rannalta. Olimme siinä kaksi yötä.

Meidän on tarkoitus luovuttaa auto Melbournessa 7.1. Olemme noin parinsadan kilometrin päässä sieltä, joten tämä loppuajan ajamme pieniä päivämatkoja ja kulutamme aikaa.

 Auto oli aika likainen: leirintäalueilla on yleensä paljon puita ja paras paikka on varjossa niiden alla. Lintuja on paljon ja sen huomasi autosta. Kysyin leirintäalueen hoitajalta, saako autoa pestä. Hän lupasi, jos emme tuhlaa vettä. Samalla kastui kuiva nurmikkokin auton ympäriltä. Harakan näköinen lintu tuli norkoilemaan, mutta ei kuitenkaan tykännyt vesisuihkusta.

Kävin uimassa järvessä. Pohja on aika mutainen ja vesi on matalaa, mutta aika vilpoista vielä aamupäivällä. Iltapäivällä pinnassa oli jo lämpimämpi vesikerros.

Hyvää tätä vuotta!

Lake Bolacin leirintäalueella ei uuden vuoden vaihtumista huomannut ollenkaan. Nukuimme molemmat sikeästi ja niin taisivat tehdä muutkin. Yhdeksän aikaan illalla tosin kuului yksi paukahdus ja valkoiset papukaijat, jotka parhaillaan kuumeisesti etsivät yöpymispuuta, hermostuivat entisestään. 

Ajoimme Hamiltoniin. Infossa hyvin ystävällinen rouva suositti meille kaupunkikierrosta ja piirsi sen karttaankin. Kiersimme katselemassa kaupungin vanhaa aluetta ja kasvitieteellistä puutarhaa.

Ajelimme Penhurstin pikkukaupungin leirintäalueelle. Hoitajaa ei näkynyt, vessa oli lukossa. Viereisen uimalaitoksen tyttö ei tiennyt mitään, mutta nuori märkätukkainen nainen tiesi, että postitoimiston takana on talo, jossa leirintäalueen hoitaja asuu. Hän tiesi myös, mistä vessan avaimen löytää, jos leirintäalueen vastaava ei ole paikalla. Hauskoja nämä pikkukaupungit! Kävelimme keskustaan ja talolle, jossa mies otti maksun ja antoi avaimen. Kiersimme kaupunkia ja kuvasimme puutarhoja, vanhan tykin ja lampaita.

Penhurstin alueella on tulivuoren kraateri ja sieltä on aikanaan levinnyt laavaa laajalle alueelle. Pelloilla oli vieläkin ensimmäisten siirtolaisten rakentamia laavakiviaitoja. Kaupungin kaksi kirkkoa oli rakennettu myös laavakivestä.