maanantai 12. marraskuuta 2012

Menomatkalla


Jos vaihdat valuuttaa lentoasemalla ja virkailija sattuu kysymään plussakorttia, turha on tarjota K-kaupan korttia, se ei kelpaa. Finnairilla on omansa. Jo matkan alussa siis huomasin, että englannin kuullun ymmärtäminen ei ole vielä täydellistä.

Korvatulpat ja silmälaput ovat hyviä keksintöjä. Niiden avulla pystyy aika hyvin nukkumaan lentokoneessa ja yhdentoista tunnin yhtäjaksoinen lento ei tunnukaan niin pitkältä.

Singaporessa oli vaihtoaikaa lentojen välillä runsaasti mutta Melbournessa vaihtoa vähän jännitin, kun lähtö oli eri terminaalista. Quantas lensi Melbourneen koneella, jossa on 450 matkustajapaikkaa, joten koneesta pääsy kesti kauan. Matkatavarahihnan numeroa ei näkynyt monitoreissa, kysyimme sitä virkailijalta. Kun pääsin hihnan luo, huomasin, että meidän ensimmäinen laukkumme tulee noin 5 metrin päässä ja toinen parin metrin päässä ensimmäisen perässä. Parin hämmästyneen ihmisen tuijottaessa nappasin laukut ja lähdimme eteenpäin. Toiseen terminaaliin ei ollutkaan matkaa kovin paljon. Keskellä aulaa seisoi virkailijanainen, joka neuvoi meitä jonoon, jonka pää oli 5 metrin päässä! Vähän niin kuin Jes. 30:21. Aikaa jäi odotteluunkin lähtöportilla.

Brisbanessa satoi vettä. Oli kotoista, ihan kuin Suomessa kesällä. Lentoasemalla infopisteen vanhahko herrasmies selitti yksinkertaisella englannilla tietä eteenpäin rautatieasemalle niin kauan, kuin keskusteli minun kanssani. Kun Joel erehtyi avaamaan suunsa, ohjeet eivät enää olleetkaan niin yksinkertaista kieltä. Rautatien loppupää oli huollettavana, joten meidät ohjattiin bussiin loppumatkaksi. Se hajosi matkalla, ilmeisesti tuulettajan hihna katkesi. No ei hätää, toinen bussi tuli kotvan odottelun jälkeen ja pääsimme Wynnhamin rautatieasemalle ja siitä kävelimme hotelliin. Vähän kastuimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti