Jos vaihdat valuuttaa lentoasemalla ja virkailija sattuu kysymään plussakorttia, turha on tarjota K-kaupan korttia, se ei kelpaa. Finnairilla on omansa. Jo matkan alussa siis huomasin, että englannin kuullun ymmärtäminen ei ole vielä täydellistä.
Korvatulpat ja silmälaput ovat hyviä keksintöjä. Niiden
avulla pystyy aika hyvin nukkumaan lentokoneessa ja yhdentoista tunnin yhtäjaksoinen
lento ei tunnukaan niin pitkältä.
Singaporessa oli vaihtoaikaa lentojen välillä runsaasti
mutta Melbournessa vaihtoa vähän jännitin, kun lähtö oli eri terminaalista.
Quantas lensi Melbourneen koneella, jossa on 450 matkustajapaikkaa, joten
koneesta pääsy kesti kauan. Matkatavarahihnan numeroa ei näkynyt monitoreissa,
kysyimme sitä virkailijalta. Kun pääsin hihnan luo, huomasin, että meidän
ensimmäinen laukkumme tulee noin 5 metrin päässä ja toinen parin metrin päässä ensimmäisen
perässä. Parin hämmästyneen ihmisen tuijottaessa
nappasin laukut ja lähdimme eteenpäin. Toiseen terminaaliin ei ollutkaan matkaa
kovin paljon. Keskellä aulaa seisoi virkailijanainen, joka neuvoi meitä jonoon,
jonka pää oli 5 metrin päässä! Vähän niin kuin Jes. 30:21. Aikaa jäi
odotteluunkin lähtöportilla.
Brisbanessa satoi vettä. Oli kotoista, ihan kuin Suomessa
kesällä. Lentoasemalla infopisteen vanhahko herrasmies selitti yksinkertaisella
englannilla tietä eteenpäin rautatieasemalle niin kauan, kuin keskusteli minun
kanssani. Kun Joel erehtyi avaamaan suunsa, ohjeet eivät enää olleetkaan niin
yksinkertaista kieltä. Rautatien loppupää oli huollettavana, joten meidät
ohjattiin bussiin loppumatkaksi. Se hajosi matkalla, ilmeisesti tuulettajan
hihna katkesi. No ei hätää, toinen bussi tuli kotvan odottelun
jälkeen ja pääsimme Wynnhamin rautatieasemalle ja siitä kävelimme hotelliin. Vähän
kastuimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti