lauantai 8. joulukuuta 2012

Bowenin nähtävyyksiä

Leirintäalueilta pitää lähteä viimeistään aamukymmeneltä, ellei halua maksaa seuraavasta vuorokaudesta, joten teimme tänäkin aamuna niin. Leirintäalueen hoitaja suositteli Bowenin nähtävyyksiä. Yksi niistä oli näköalapaikka mäen päällä. Ajoimme sitä kohti, mutta huomasimme tyhjän rannan ja ajoimmekin ensin sinne. Otimme vähän aikaa aurinkoa ja kävimme jopa meressä kahlaamassa, kun vesi oli kirkasta ja stingerit näkyvät silloin paremmin, jos niitä on. Ei ollut. Näköalapaikalta mäen päältä oli hienot näköalat.

Bowenin satamaa



Joel lueskeli rannalla infosta saamaani esitettä. Siinä kerrottiin, että eri taiteilijat ovat tehneet suuria  maalauksia Bowenin historiasta talojen seiniin. Menimme katsomaan. Niitä olikin aika monta. Kaupunki oli hiljainen, kun oli lauantai. Kadut olivat tosi leveitä, kaksikaistaisia suuntaansa ja vielä parkkipaikat kaistojen välissä keskellä katua.

 
Menimme puistoon syömään ja lintuja bongaamaan. Niitä siellä olikin monenlaisia. Vasta kahden tienoilla lähdimme taipaleelle. Ajoimme Proserpinen ohitse noin 10 km (tänään yhteensä vain noin 70 km), kun huomasimme joen rannalla leirintäalueen. Hintakin oli tien varressa näkyvissä: sähköpaikalla 24 dollaria yö. Nettikin on. Aikaisemmin olemme maksaneet 30-33 dollaria yöstä. Kurvasimme sinne. Vastaanotossa mies sanoi, että hinta onkin 20 dollaria. Toistin summan ja hän selitti jotain, joka taas meni ylitse ymmärrykseni. Ehkä hän sanoi, että tien varressa olevat hinnat ovat sesonkihintoja tai että pyykinkuivaaja on rikki, tai että uima-allasta tyhjennetään vedestä, joten uimaan ei pääse. Siitä se ei voi johtua, että joessa on krokotiileja (ainakin varoitusmerkissä niin sanotaan), koska niitä varoitusmerkkejä on joka joen rannalla. Abot ei taida varoituksista piitata: kolme nuorta ui juuri varoitusmerkin takana tässä eräänä päivänä.
Näkymä auton vierestä joelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti