lauantai 19. tammikuuta 2013

Adelaiden nähtävyyksiä katselemassa

Kävimme lauantaina maahanmuuttomuseossa. Siellä selvisi sellainenkin asia, että aikanaan englannista oli tuotu tänne orpolapsia noin 13-16 -vuotiaina. Heidän omaa mieltään ei kysytty. Kymmenisen vuotta sitten Australian hallitus esitti julkisen anteeksipyynnön näille ihmisille.

Kävimme myös taidenäyttelyssä tauluja katselemassa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Pikkulintu oli löytänyt turvallisen paikan sademetsärakennuksesta.



Puutarhurin mökki

Hämmästyin, kun siellä oli mahtava puu. Se oli jonkinlainen fiikus. Minusta fiikukset ovat korkeintaan puolentoista metrin korkuisia viherkasveja, mutta täkäläinen fiikus onkin vähän erilainen.


 Huomenaamuna on tarkoitus taas muuttaa majaa. Lento Alice Springsiin lähtee yhdentoista tienoilla.

Junan ikkunasta kuvattuja maisemia



Adelaidea hotellin ikkunasta

Kuningatar Victoria

Musta joutsen (vedessä)

Puiston konserttilava


Perämies (kapteeni?)

Petuniat vähän kärsivät kuumasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti