perjantai 18. tammikuuta 2013

Adelaiden museossa ja markkinoilla

Tänään oli puolipilvistä ja ennusteen mukaan 26 astetta. Raikas tuulikin puhalteli välillä. Eron huomasi eiliseen. Joel jutteli jonkun täkäläisen kanssa Subwayn edessä, kun minä ostin syötävää. Mies sanoi, että eilen oli ollut 43 astetta lämmintä.

Tänään kävimme kaupunginkirjastossa, koska siellä on ilmainen netti ja se toimii paremmin kuin hotellissa. Museoon eksyimme myös, siellä oli näyttely abojen kulttuurista. Rooman osastolle emme menneet, koska sellaisen olemme jo nähneet jossakin. Kiersimme sitten kävellen keskustaa. Katselimme vähän aikaa jonglööriä. Hän pyöritti jalalla rengasta, kepin päässä isompaa palloa ja heitteli neljää pienempää palloa,  kaikkia yhtä aikaa.

Täälläkin on iso markkinapaikka, jossa myydään kaikenlaista. Myyjät näyttävät olevan etupäässä kiinalaisia. Ostimme sieltä eilen hedelmiä.


Kengurun jauhelihaa tarjolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti